Paskahousun paluu

Oon varmaan maailman hirvein kuvattava. Pahoittelut poikaystävälle jonka aina nakitan kyseiseen hommaan, enkä sitten ees luota siihen visuaaliseen lahjakkuuteen, jota tuosta miehestä roppakaupalla löytyy. Neuvon ja vänkään, kerron ja ehdottelen, vaadin mallinohjausta ja rentouttavia kommentteja ja lopputuloksena on se, että molemmat turhautuu koko touhuun. Ja sit on naisten perus ongelmat, tukka huonosti, näytän läskiltä, jalat näyttää isoilta, nenä näyttää typerältä ja mitä näitä nyt on. Nautin vaan niiiin paljon enemmän kameran takana olemisesta. Koulun alun jälkeen ei oo ollu oikein inspistä kuvata yhtään mitään. Nyt taas se into on tullu koko ajan enemmän ja enemmän takasin ja yhet alustavat kuvauksetki on jo sovittu! Vielä niin unelma ihanuus mallin kanssa et enempää ei vois toivoa. Hyvää ruokaa, seuraa ja kuvia. Aion nauttia!

life is too short for

Alakuvan kaunokaiseen tilasin just uudet trukit ja renkaat. Perjantaina hyvällä tuurilla pääsee rullaa ultramegapehmeil renkail ja supermahtiparhail trukei. Ja toivon mukaa ottaa mun ältsimageesiistin kameran mukaa ja painaa sitä nappii siinä oikeen käden etusormen ulottuvilla. 

Tiedättekö sen tunteen, kun kevätillan lempeä viima tuntuu kasvoilla, asfaltin muodot neljän renkaan alla? Kävely tuntuu hassulta, kun on liukunut kilometrejä. Hikisenä potkinut ylämäkiä, rauhassa laskenut alamäkiä, lipunut vaan menemään. Rakastan. Myös jäätelöä kevätiltoina.