Oli sateinen ja synkkä perjantaiaamu. Aamupala, aamutee ja meikkaus. Rutiinilla mentiin, niinkuin aina. Joku kuitenkin kutkutti vatsanpohjassa. Samalla jännittävä ja pelottava. Pitkän harkinnan tulos, josta kuitenkaan ei ole täysin varma. Tulostin päälle, pinterestin hienoimmat hiusmallit paperille. Lompakko, puhelin, tärkeä a4 mukaan. Kengät jalkaan, takki päälle, nyt ei saa myöhästyä. Punaiseen chrysler neoniin ja renkaat ulvoen suunnaksi Kouvolan keskusta, Sari Lahden kampaamo. (suosittelen kaikille, Sari on ihana ja paras!)
Naps. Kymmenen senttiä hiusta tippuu lattialle. Ne hiukset joita kaksi vuotta olen kasvattanut. Joihin ei kahteen vuoteen ole sakset koskeneet. Ja olen ylionnellinen.
Kahden vuoden sisällä mun hiuksista on tosiaan leikattu edes huonoja latvoja pois ehkä kerran, ei ole tarvinut. Nyt tultiin siihen pisteeseen, että kaikkien värjäysten ja muotoilurautojen, hiuksen pituuden ja luonnonkiharan takia pitkä tukka alkoi olemaan aikamoinen haaste. Joiduin vähintään kerran viikossa repimään rastanalkuja auki, hyvät hiuspäivät alkoivat olla harvassa, kun tukka oli yhtä hamppua ja pörröä. Atooppisen ihon takia hiertävä ja hiostava tukka niskassa alkoi aiheuttaa tavallista pahempaa ihottumaa ja kaulan ja niskan rasvaaminen monta kertaa päivässä oli oikeastaan mahdottomuus, ellei halunnut latvojen lilluvan rasvassa.
Nyt hiukset tuntuu ihanan paksuilta ja elinvoimaisilta, mitä pitkä ei todellakaan ollut. Hiukset auki näytin lähes poikkeuksatta peikkolapselta ja pienellä nutturasykeröllä hius kärsi kokoajan. Viimeiset viikot pipo oli in. Kaiken sen vaivan ja työn jälkeen rakastan tätä lyhyttä. Helppohoitoinen, shampoota, hoitoainetta ja muotoilutuotteita menee reippaasti yli puolet vähemmän, tosi helppo laittaa pinneillä taakse jos pitää saada kiinni ja kesäkuumalla voin taas nauraa kaikille pitkähiuksisille jotka valittavat kuinka hiukset hiostaa! Hah!
siis toi sun tukka on ihan supermagee !!
VastaaPoistajeee kiitos! :--)
Poistavähänkö kivat noi sun hiukset :> ja kiva blogi muuteki!
VastaaPoistavoi kiitos! :)
Poista